Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien syyskokouksessa 12.12.2022 valittiin yhdistykselle hallitus vuoden 2023 ajaksi.
Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Toni Saarinen. Muut hallituksen jäsenet vuonna 2023 ovat Sonja Heikkinen, Pekka Kolehmainen, Mika-Petri Lauronen, Milka Liikala ja Nita Mäenpää.
Kokouksessa päätettiin myös uudistaa Kosmoskynä-lehden julkaisua niin, että vuonna 2023 lehti ilmestyy yhden kerran painettuna kaksoisnumerona. Tämän lehden julkaisu ajoittuu Finnconin yhteyteen. Lisäksi julkaistaan jäsenille tarkoitettuja pienempiä diginumeroita sekä kaikille avoimia verkkokirjoituksia. Muutoksella pyritään parantamaan STK:n hankalaa taloustilannetta ilman, että jäseneduista joudutaan tinkimään.
Lisäksi kokouksessa päätettiin päivittää ensi vuoden toimintasuunnitelmaa ja talousarviota. Päivitetyt versiot dokumenteista löytyvät Google Drivestä.
STK toivottaa jäsenilleen hyvää uutta vuotta! Ensi vuonna toiminta muuttuu joltain osin mutta laadusta tinkimättä. Kaikenlainen apu projektien edistämisessä ja yhdistyksen toiminnan kehittämisessä otetaan ilomielin vastaan.