”Otatko kissan vai irtopään?” – Spekulatiivisen lyhytproosan kirjoitusleiri Tampereella

Spekulatiivisen fiktion alalla (erityisesti eepisen fantasian puolella) teosten sanamäärissä ei tunnu edes taivas olevan rajana. Mutta mitä tapahtuu, kun joukko spefistejä yrittää kirjoittaa mahdollisimman lyhyttä ja nasevaa proosaa? Tämän ihmiskokeen suoritimme marraskuussa Tampereella järjestämällä yksipäiväisen lyhytproosaleirin.

Päivän aluksi – luonnollisesti jäätävän lyhyen lämmittelyharjoituksen jälkeen – kirjailijavieraat Anni Nupponen ja Kari Välimäki pohtivat lyhytproosan olemusta: mitä se on ja mitä se ei ole? Lisäksi kirjailijavieraat lukivat ääneen näytteitä omista teksteistään. Teoriaosuuden päätteeksi kirjailijavieraat pääsivät vielä vastaamaan leirin järjestäjän Reetta Vuokko-Syrjäsen vetämään minipaneeliin. Paneelin aikana opimme muun muassa Karilta, että jos tarina ei tunnu loppuvan luontevasti, loppu on todennäköisesti ollut jossain jo aiemmin, ei myöhemmin.

Päivän jälkimmäinen puolisko oli varattu kirjailijavieraiden ohjaamalle tekstityöpajalle. Kaikki kurssilaiset kirjoittivat omia raapaleitaan, ja sekä Kari että Anni tarjosivat kritiikkiä ja editointiapua. Kiitos tekstien koon, kukin raapale ehti tulla kokonaan uudelleenkirjoitetuksi iltapäivän aikana. Tästä muodostui kiinnostavan kiteytynyt katsausta novellin olemukseen, kun kukin tarina alkuineen, loppuineen ja kaikkine käänteineen hiottiin moneen kertaan.

Kurssilainen Elina Hellsten, mikä leirillä oli parasta?
– Leirillä oli parasta erinomaiset alustukset, jotka avasivat lyhytproosan ja raapaleiden olemusta ja maailmaa ihan uudella tavalla. Myös reaaliaikainen palaute kirjoittamisprosessin aikana oli loistavaa ja konkretisoi alustuksissa esitetyt asiat käytännössä.

Mikä oli yllättävin asia, jonka opit?
-Yllättävin asia oli, miten syvälle tarinaan voi raapalemitassa päästä. Ylimääräsanoja karsimalla tuli tilaa tunnelmalle ja yksityiskohdille.

Entä hyödyllisin?
– Rivien väliin kirjoittaminen! Tästä olen hyötynyt valtavasti myös pidemmissä teksteissä. Monesti se, mitä ei kerrota, kertoo enemmän kuin se, mikä kirjoitetaan auki.

Mitä jäit kaipaamaan, tai millaisia kursseja toivoisit STK:lta tulevaisuudessa?
– Tämä kurssi oli niin hyvä, etten oikein keksi enää parannettavaa. Peruutusten myötä osallistujamääräkin oli ihan optimaalinen. Tulevaisuudessa toivoisin vaikkapa kaksipäiväistä novellintuunauspajaa, jossa keskeneräinen tai toimimaton novelli saisi uuden näkökulman sekä toisilta osallistujilta että vetäjiltä.

Kurssin lopputuloksena tuotettiin yhteinen kurssijulkaisu, johon koottiin tekstejä kaikilta osallistujilta. Erityiskiitos Karille julkaisun koostamisesta!

Leirin järjestämistä tuki tamperelainen kulttuuriyhdistys Vastedes. Suurkiitos myös heille tämän leirin mahdollistamisesta!

Leiriraportin kokosi Reetta Vuokko-Syrjänen.